Toimitus: Taru Luojola ja Tarja Sipiläinen
Kuvitus: Kaisa Luojola
Kansikuva: Tuuli Hypén
ISBN: 978-952-6642-00-0
Kumman rakas tupsahti postilaatikkoon juuri ennen joululomia, kiitos Stazzyn.
Olisin tämän lukenut ilman mitään haasteitakaan, mutta en lukenut kokoelmaa sillä periaatteella, että nythän minä tämän luen, vaan jätin lukematta sen mikä ei napannut ja keskityin niihin tarinoihin, jotka luonnostaan vetivät mukanaan.
Tässä ajatukseni niistä novelleista, jotka luin kokonaisuudessaan ja siinä järjestyksessä, jossa ne antologiassa esiintyvät.
Tuomas Saloranta: Diplomaattinen selkkaus
Olen Tuomaksen teksteistä aina ollut sitä mieltä, että tämä mies kyllä taitaa sanat ja niiden sommittelun, hän on lahjakas kirjoittaja. Tarinat sitten ovat milloin mitäkin. Voin näin julkeasti sanoa, koska olen oikeasti fani ja lukenut ainakin kaikki URS-antologioissa häneltä julkaissut tarinat. Toisista olen pitänyt ja toisista, noh ne ovat olleet erikoisempia. Diplomaattinen selkkaus sai minut nauramaan, siitä isot pisteet. Ei tätä kai vakavasti otettavaksi ollutkaan tarkoitettu. Maailmat, henkilöhahmot, heidän tapansa puhua jne on huolella luotu. Novellista löytyy kaikki oikeat nippelit ja nappelit ja tarina kaareutuu kuten sen kuuluukin. Se on hyvä novelli, joka viihdyttää, mutta mitään sen syvempiä aatoksia se ei minussa herätellyt.Kristel Nyberg: Saalistaja
Luin, koin, mutta tehokkaasta tekstistä huolimatta, ei kolahtanut, ei tajunnut. Taidan olla vähän liian tarinakeskittynyt lukija, jotta Saalistaja olisi ollut minun juttuni. Novelli on läpileikkaus saalistajan ja saaliin tapaamisesta. Se on verinen ja nälkäinen ja intohimoinen ja välinpitämätön.
Jussi Katajala: Katarsis
Tarinan päähenkilö elää antiikin (sanoisin) Kreikassa, kaupungissa meren rannalla ja rakastaa kaupunkiaan. Hänellä on todellinen suhde asuinpaikkaansa. Helppoa, koska kaupungilla on kaunis suojeluspyhimys. Vaikka tarina on vain novelli ja sitä myötä lyhyt, painaa se silti vaakakupissa oman painonsa. Historiallinen spefi on erikoinen laji, koska periaatteessa kirjoittajan tulee olla selvillä kuvaamansa ajanjakson todellisuuksista, kuten ajan arkkitehtuurista, uskontoon liittyvistä yksityiskohdista, henkilöiden nimistä ym. ihan samalla tavalla kuin historiallisen romaanin kirjoittajan. Sitten mukaan sekoitetaan spekulatiiviset ainekset, jotka vievät tarinan eriskummallisiin sfääreihin. Mitä odottamattomimpiin sen parempi. Pidin Katarsiksesta, se oli mielestäni tämän kokoelman antoisin novelli.
Tarja Sipiläinen: Pintaa syvemmälle
Ilahduttavan omaperäinen. Päähenkilö tapaa järvessä elävän olennon ja heille syntyy suhde. Tässä tarinassa kosketellaan kummallisuuden lonkeroiden ja normaaliuden rajoja, niitä työnnellään tai niistä ei välitetä. Tarjan tarinasta jäi lämmin ja samalla raikas jälkimaku.
Maria Carole: Pahanilmanlintu
Pahanilmanlinnussa Maria vie päähenkilönsä syvälle metsään, missä elää metsänhenki, ja heidän välilleen syntyy säpinää. Novellissa liikutaan muinaissuomalaisessa fantasiamaailmassa, missä pahat voimat jylläävät. Päähenkilö oppii omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja päättää niitä tarinan lopussa käyttää. Tarina jää hieman avoimeksi, loput voi lukija tosin arvailla itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti